UUSIKIRKKO VPL

Karjalan Liitto
 

Turun Uusikirkko-kerho ry

Turun Uusikirkko-kerho perustava kokous pidettiin 12.11.1977 Turun Upseerikerholla. Paikalla oli 41 henkeä. Toiminta alkoi heti pikkujouluilla, vaikka rahaa ei kerholla vielä ollut. Seuraavan vuoden lopussa kerhon jäsenmäärä oli jo yli sadan.


1990-luvulla alkoivat kerhon järjestämät kotiseutumatkat ja vuodesta 2001 kerho on järjestänyt myös kaksi kertaa vuodessa Rauhan viita -muistomerkkialueen hoitomatkan.


Kerhon ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Aarre Hotokka (1977−1993), hänen jälkeensä Pekka Koli (1994−2002), Riitta Orava (2003−2014) ja Merja Leppälahti (2015−).


Sihteereinä ovat toimineet Eero Rokka (1977−1993), Raija Suominen (1994−2001), Hilkka Tuomola (2002−2004), Eeva Juusti (2005−2008), Merja Leppälahti (2009−2014) ja Samuli Tuhkanen (2015−).


 Rahastonhoitajan tehtäviä ovat hoitaneet Eero Rokka (1977−1991), Pekka Koli (1992−1994), Riitta Orava (1995−2006), Hilkka Tuomola (2006−2007) ja Reetta Kytönen (2008−2016) ja Paula Pajunen (2017-).



Toimintakalenteri vuodelle 2018

 

 Helmikuu

11.2. klo 15.00: Iltapäiväkahvit Karjala-talolla (Itäpellontie 2). Samuli Tuhkanen kertoo elämästä Uudellakirkolla jatkosodan aikaan. Paikalle toivotaan myös henkilöitä, joilla on omakohtaisia muistikuvia ko. ajasta. 

 

Maaliskuu

24.3. klo 11.00: klo 11.00 piirakkakurssi aloittelijoille Karjala-talolla (Itäpellontie 2, Turku). Piirakkamestari Riitta Orava opastaa karjalanpiirakoiden valmistuksen alusta lähtien. Kurssin hinta 10 euroa/ käteinen, max 15 osallistujaa. Ilmoittautumiset 21.3. mennessä Riitta Orava 040-7588924; riitta.orava@dnainternet.net

 

Huhtikuu

15.4. klo 14.00 kevätkokous Karjala-talolla (Itäpellontie 2, Turku). Kokouksen jälkeen juodaan kahvit ja Outi Grusander kertoo uuskirkkolaisista muodostetun Erillispataljoona 3:n vaiheista.

 

Toukokuu

25.- 27.5. Hautausmaanhoitomatka.(Katso erillinen esite).

 

Kesäkuu

15.−17.6. Karjalaiset kesäjuhlat Kouvolassa.

 

Heinäkuu

2. – 5.7 Kotikylämatka Uudellekirkolle. (Katso erillinen esite).

 

Elokuu

5.8 klo 15.00 saunailtapäivä ja matkamuistelot Saunaparoni, Maskuntie 248, Masku

12.8. Uudenkirkon pitäjäjuhlat Halikossa

 

Lokakuu

20.10. Teatterimatka Rauman kaupunginteatteriin: Muukalainen, Topi Sorsakosken sävelin. Matkan hinta 70€/ henkilö sisältää teatterin, linja-autokuljetuksen ja ruokailun. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Martti Sirkiä, puh 0407474418 tai martti.sirkia@dnainternet.net


Marraskuu

24.11. Syyskokous, joulujuhla sekä 40-vuotisjuhla Hansa-sali, Puutarhakatu 45:syyskokous klo 15.00 ja joulujuhla klo 16.00.Ilmoittautumiset joulujuhlaan Reetta Kytöselle

reetta.kytonen@kolumbus.fi



Turun Uusikirkko-kerho ry:n järjestämät matkat Uudellekirkolle vuonna 2018

Vuonna 2018 järjestetään kaksi matkaa.


Heinäkuun matka


Kotikylämatka Uudellekirkolle  ja tutustuminen Konevitsan luostariin

2. – 5.7.2018

 

Matkan hinta 420€, Turun Uusikirkko-kerhon jäsenet 400€. Alennus omasta viisumista 68€ ja alle 15v alennus 70€, lisämaksu yhden hengen huoneesta 55€.
Matkan hinta sisältää: Matkat, majoitus 2 hh:ssa, aamiaiset ja ohjelman mukaiset ruokailut, ryhmäviisumi ja kuljetuksen Konevitsaan.
Ilmoittautuminen 4.5. mennessä, paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Samuli Tuhkaselle 040 588 9556 tai uusikirkkokerho@gmail.com. Ilmoita matkustajan nimi, puhelinnumero, syntymäaika ja passin numero.
Maksu 4.5. mennessä, Turun Uusikirkko-kerho ry:n tilille FI84 4309 1120 0996 25
Lähetä ryhmäviisumianomus 4.5. mennessä Samuli Tuhkaselle, Sattontie 413, 21290 RUSKO. Viisumianomus täytettynä ja allekirjoitettuna, todistus matkavakuutuksesta (pyydä vakuutusyhtiöltä todistus venäjän viisumia varten), hyvälaatuinen mustavalkoinen kopio passin kuva-aukeamasta sekä yksi alle 6 kk vanha värillinen passikuva, kuvaa ei saa liimata anomukseen. Passin on oltava voimassa 6 kk matkan päättymisen jälkeen.
Aikataulu:
ma 2.7. 05.40 Raisio Puuilo
06.00 Turku linja-autoaseman tilausajolaituri Lieto - Marttila
07.05 Salo/ Piihovi
07.50 Muijala
08.10 Espoo Ikean pysäkki
08.20 Kehä I Leppävaaran aseman pysäkki
08.35 Kehä I Malmin hautausmaan pysäkki
09.40 Motelli Leikari
11.00 Vaalimaa Rajahovi, mahdollisuus ruokailuun n. 17.00 Majoitus hotelli Losevo Park, Kiviniemi
18.00 Illallinen (sisältyy hintaan)
ti 3.7. n. 07.00 Aamiainen (sisältyy hintaan)
09.00 Opastettu retki Konevitsaan. Luostarikäynnillä naiset tarvitsevat hameen ja huivin ja miehet pitkät housut
n. 14.00 Paluu Konevitsasta, siirtyminen Terijoelle
n. 17.00 Majoitus hotelli Gelios, Terijoki
18.00 Illallinen (sisältyy hintaan)
ke 4.7. 08.30 Aamiainen (sisältyy hintaan)
09.30 - 16.00 Omatoiminen tutustuminen kotikylään, kuljetukset bussilla
18.00 Illallinen (sisältyy hintaan)
to 5.7. 08.30 Aamiainen (sisältyy hintaan)
09.30 Lähtö hotellilta Uudenkirkon hautausmaan kautta Viipuriin, jossa vapaata aikaa n. 1 tunti.
n. 16.00 Vaalimaa Rajahovi, mahdollisuus ruokailuun
n. 20.00 Turku

Muutokset mahdollisia                           


Toukokuun matka 


Uudenkirkon Rauhan viita -muistomerkkialueen kunnostusmatka 25.−27.5. 2018

 

Käymme laittamassa Rauhan viita-muistomerkkialueen kesäkuntoon, lisäksi on mahdollisuus omatoimisesti tutustua Viipurin nähtävyyksiin.
Matkan hinta 290€, Turun Uusikirkko-kerhon jäsenet 270€. Alennus omasta viisumista 68€ ja alle 15v alennus 70€, lisämaksu yhden hengen huoneesta 36€.
Sisältää: Majoitus 2hh, 2 yötä Hotelli Druzhba, Viipuri, sekä aamiaiset, illalliset, matkat ja ryhmäviisumi.
Ilmoittautuminen 11.4. mennessä, paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Samuli Tuhkaselle 040 588 9556 tai uusikirkkokerho@gmail.com. Ilmoita matkustajan nimi, puhelinnumero, syntymäaika ja passin numero.
Lähetä ryhmäviisumianomus 11.4. mennessä Samuli Tuhkaselle, Sattontie 413, 21290 RUSKO. Viisumianomus täytettynä ja allekirjoitettuna, todistus matkavakuutuksesta (pyydä vakuutusyhtiöltä todistus venäjän viisumia varten), hyvälaatuinen mustavalkoinen kopio passin kuva-aukeamasta sekä yksi alle 6 kk vanha värillinen passikuva, kuvaa ei saa liimata anomukseen. Passin on oltava voimassa 6 kk matkan päättymisen jälkeen.
Maksu 11.4. mennessä, Turun Uusikirkko-kerho ry:n tilille FI84 4309 1120 0996 25
Matkan alustava ohjelma:
pe 25.5. Menomatka Turku – Viipuri. Illallinen on ravintola Espilässä (sisältyy hintaan).
la 26.5. Lähtö aamulla Uudellekirkolle, jossa hautausmaan kevätkunnostus. Kunnostuksen jälkeen (n. 3h) palataan Viipuriin. Illallinen on Pyöreässä Tornissa (sisältyy hintaan).
su 27.5. Paluumatka linja-autoreitin mukaisesti, lähtö Viipurista puolenpäivän aikaan.
Bussin alustava aikataulu ja reitti
25.5.2018 klo 05.40 Raisio Puuilo
06.00 Turku linja-autoaseman tilausajolaituri Lieto - Marttila
07.05 Salo/ Piihovi
07.50 Muijala
08.10 Espoo Ikean pysäkki
08.20 Kehä I Leppävaaran aseman pysäkki
08.35 Kehä I Malmin hautausmaan pysäkki
09.40 Motelli Leikari
11.00 Vaalimaa Rajahovi, mahdollisuus ruokailuun
Muutokset mahdollisia

 

                                                                



Matkoille lähtijät huomatkaa uudet viisumintäyttöohjeet! Ne löytyvät esimerkiksi Neva Toursin sivuilta http://www.nevatours.fi/ohjeet_lomake.php

 



Tulosta sivu
 
Poutapilvi web design Oy