UUSIKIRKKO VPL

Karjalan Liitto
 

Kyläkartat ja asukkaat (A-K)

Alla löydät kylien kartat ja asukasluettelot (pdf-tiedostoina).

Kartat pohjautuvat Uusikirkko kylät –kujasineen kirjan karttoihin, joihin on haettu koordinaatit perustuen www.karjalankartat.fi –sivuston 1920- ja -30-luvun karttoihin. Jokainen voi myös itse ko. sivustolta käydä tutkimassa koordinaatteja, jos tietää tarkalleen, missä kotipaikka on sijainnut. Uusikirkko Kylät kujasineen –kirja antaa melko kattavan tiedon eri kylissä v. 1939 asuneista perheistä ja heidän kotiensa sijainnista. Tiedoissa voi kuitenkin olla puutteita, sillä asukasluettelot on osittain tehty muistitiedon varassa.

Lisäksi voit myös hakea kotipaikkasi kirjoittamalla Googlen karttahaun kirjoitusruutuun etsimäsi paikan leveys- ja pituuskoordinaatit. Sitten klikkaa Karttahaku-painiketta. Näin pääset näkemään, miltä kotipaikalla näyttää nyt.

Anterola Anterola

Anterolan asukkaat

 

Anttanala small Anttonala

Anttonalan asukkaat

 

Elinälä Elinälä

Elinälän asukkaat

 

halila Halila

 

Halilan asukkaat

Halola Halola

 

 

kurppa small Halola Kurppa

Halolan ja Kurpan asukkaat

 

himottula small Himottula

 

Himottulan asukkaat

Hyttilä 1 small Hyttilä 1

 

Hyttilän asukkaat

Hyttilä 2-3 small Hyttilä 2

Hyttilän asukkaat

 

Hälkölä small Hälkölä

Hälkölän asukkaat

 

Hännilä Hännilä

Hännilän asukkaat

 

 

iivattala small Iivattala

 

Iivattalan (Toni) asukkaat

 

jaakkovala small Jaakkovala

 

Jaakkovalan asukkaat

 

Ino kartta

Ino

Inon asukkaat (pdf) (63.6 KB)

jorola small Jorola

 

Jorolan asukkaat

 

Jäppilä small Jäppilä

Jäppilän asukkaat

 

Järmilä eli Pusa small Järmilä eli Pusa

 

Järmilän asukkaat

 

kaipiala small Kaipiala

 

Kaipialan asukkaat

 

kalliola small Kalliola

Kalliolan asukkaat

 

Kaukjärvi small Kaukjärvi 1

 

kaukjärvi 2 small Kaukjärvi 2

 

 

kaukjärvi 3 small Kaukjärvi 3

 

 

Kaukjärvi ruukki small Kaukjärvi Ruukki

 

Kaukjärven asukkaat

 

kauppola small Kauppola

Kauppolan asukkaat

 

keppola small Keppola

 

Keppolan asukkaat

 

kirjavala small Kirjavala

Kirjavalan asukkaat

 

kirkkojärvi 1 small Kirkkojärvi 1

 

kirkkojärvi 2 small Kirkkojärvi 2

 

Kirkkojärven asukkaat

 

Kirstinälä small Kirstinälä

Kirstinälän asukkaat

 

kitula small Kitula

Kitulan asukkaat

 

Kuujärvi small Kuujärvi

Kuujärven asukkaat


Tulosta sivu

 

Antti Kalliomäki
Antti Kalliomäki

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Antti Kalliomäki on tehnyt varsinaisen suurtyön kopioimalla kylien karttakaaviot ja asukasluettelot ja muuttamalla luettelot digitaalisiksi teksteiksi, joihin on myös lisäillyt tehdyt korjausehdotukset ja muutokset.

 


 
Poutapilvi web design Oy