Saarijärven Karjalaisseura

Karjalan Liitto
 

Tervetuloa

Saarijärven Karjalaisseura  ry:n  kotisivuille!


IMG 1396
Saarijärven Karjalaisseuran majasta sisäkuva.

Talvisodan ja sitä seuranneen rauhansopimuksen avulla Neuvostoliitto oikeutti Suomelle mittavan pakolaisvyöryn Karjalan ja Kainuun alueiden valtausten vuoksi.Saarijärvelle tuli tällöin paljon mm. Salmin pitäjän asukkaita. Kun Suomi ei jatkosodan avulla takaisin saatuja alueita pystynyt  suojaamaan ylivoimaista vihollista vastaan, oli taas edessä evakkotie. Tällöin Sortavalan seudulta lähteneille osoitettiin asuinpaikkoja Saarijärveltä. Pakolaisia evakkoja oli majoitettuna kantaväestön asumuksissa niin kauan, kunnes omat väliaikaiset asumukset saatiin rakennetuiksi. Tarvaalan maanmieskoululle oli majoitettuna varsin suuri evakkokatras.

Kun elo oli saatu siedettävään malliin heräsi ajatus voisiko yhdistystoiminnalla ja yhteishankinnoilla auttaa jokapäiväistä elämää lisää. Tuumasta toimeen ja 50-luvun lopulla aloitettiin seurantoimintaa Lannevedeltä käsin. Tarvaalassa oli Valtion maalle lohkaistu tontti koneaseman perustamista varten. Tämä asia ei saanut tulta alle ja aluetta tarjottiin Karjalaisseuran käyttöön. Seurassa heräsi kuitenkin ajatus, että ehkä järvenrantatontti voisi toimia paremmin seuralaisten virkistäytymispaikkana. Tarjottu tontti myytiin asuinrakentamista varten ja saaduilla rahoilla ostettiin Summassaaresta rantatontti. Tontille rakennettiin Karjalan maja, jossa on tupa, sauna ja ja aikaisemmin myös pieni liiteri. Myöhemmin rakennettiin polttopuuvarasto ja sen yhteyteen direktiivit täyttävä kaksiosainen käymälä. Tontille tulee juomavesi vesipostisysteemillä. Seurassamme on reilut 60 jäsentä. Toimeliaampien turvin olemme pitäneet majan kunnossa ja vuokranneetkin kisäviikkoina.


IMG 1392

IMG 1389

IMG 1394

IMG 1395

Hallitus

Puheenjohtaja

Erkki Paakkunainen

Varapj.

Eino Hyvärinen

 

 

Jäsenet

Leena Mönttinen

Tuomo Tiittanen

Matti Silvennoinen

Sanni Mönttinen

Maire Saikkonen

Arvo Auvinen

 

 

Saarijärven Karjalaisseura toivottaa kaikille Hyvää Uutta Vuotta 2012!

 

 


 
Poutapilvi web design Oy