Lumivaara-Seura ry

Karjalan Liitto
 

Lumivaara-Seura ry:n SYYSKOKOUS


Maanantaina 12.11.2018 klo 18.00

ABC-Alavus Piirantie 1  63300 Alavus

Käsitellään sääntöjen määräämät asiat.

TERVETULOA!  
Hallitus

         LUMIVAARA-SEURA RY:n KEVÄTKOKOUS

 

Lumivaara-Seuran kevätkokous pidettiin 23.4.2018 Alavudella. Kokouksen puheenjohtajana toimi Mervi Nieminen, sihteerinä Aino-Maija Alkula ja pöytäkirjantarkastajina Tuula Isoaho sekä Pekka Paakkinen. Paikalla oli 12 jäsentä ja kokouksen asialistalla olivat vuoden 2017 vuosikertomus ja tilinpäätös.

Talouden todettiin olevan kunnosa ja hallitus sai vastuuvapauden.

 

Kokoukset ja muu toiminta 2017

Seuran kevätkokous oli Alavudella 24.4. ja syyskokous 25.10. Lisäksi hallitus kokoontui kolme kertaa.

Huhtikuussa osallistuimme Peräseinäjoen Pokissa lumivaaralaisten seurojen yhteistyökokoukseen. Huhtikuussa oli myös Karjalatalolla vuorossa Lumivaaran pitäjäesittely. Toimitimme sinne materiaalia mm. power point -esityksemme.

5.-8.6.teimme perinteisen kotiseutumatkan Lumivaaraan n. 40 hengen voimin.

Viikkoa myöhemmin 16.-18.6. vietettiin Karjalaisia kesäjuhlia Jyväskylässä. Esittely- ja myyntipöytää ylläpidettiin yhdessä perinneyhdistyksen ja muiden Seurojen kanssa. Lisäksi oli meidän vuoromme  kantaa Lumivaaran lippua kulkueessa. Lipunkantajana oli Arvo Nukarinen ja airueina Terhi Julku sekä Marja Junttila.

Kesä-heinäkuun vaihteessa osallistuimme Alavus-Trysköille yhteisosastolla Töysän Karjalaisten kanssa.

26.8. oli vuorossa mieliinpainuva Evakkojuna -tapahtuma.Höyryveturin voimin Tampereelta Haapamäelle ja takaisin runsaine oheistapahtumineen, joita junaan, matkan varrelle sekä perille päästyä oli järjestetty. Seuran jäseniä tapahtumaan osallistui kymmenkunta.

9.9. olivat Töysän Karjalaiset järjestäneet evakkopatikan Töysään kenttäkeittiöruokailuineen ja lättykahviloineen. Lumivaaraseuralaisia oli mukana sekä tapahtuman järjestelyissä että patikoimassa.

 

Kun edellisenä vuonna päätimme pitää saavutettua vauhtia yllä, on se mielestämme hyvin toteutunut. Olemme osallistuneet sekä valtakunnallisiin että paikallisiin tapahtumiin kiitettävän aktiivisesti. Myös lehteen on lähetetty aiempaa enemmän Lumivaaraa koskevia juttua useiden henkilöiden toimesta.

 

Tulevat tapahtumat 2018

4.-7.6. teemme jälleen matkan Lumivaaraan. Lähdössä on 41 matkalaista.

Karjalan liiton kesäjuhlat pidetään tänä vuonna Kouvolassa. Siellä olemme esillä perinneyhdistyksen ja pitäjäseurojen yhteisellä esittely- ja myyntiosastolla. Lisäksi Lumivaara-Seura järjestää tänä vuonna Jaakkiman Sanomien lukijatapaamisen.

Lumivaara-Seura täyttää tänä vuonna 70 vuotta ja sitä juhlimme 19.8. Alavudella. Aloitamme kirkossa Karjalaisen kansan messulla ja jatkamme seurakuntatalolla ruokailun, pääjuhlan, seurustelun sekä kahvin merkeissä.

Muutakin toimintaa varmasti tulee olemaan, seuratkaa ilmoittelua lehdessä ja nettisivuillamme.

 

Varsinaisen kokouksen jälkeen

Keskusteltiin uudesta EU:n tietosuoja-asetuksesta ja sen aiheuttamista toimenpiteistä. Päätettiin, että sihteeri täyttää asiaa koskevan lomakkeen ja se pannaan seuran nettisivuille näkyviin (on jo siellä).

Lisäksi käytiin läpi 70-vuotisjuhlan järjestelyjä ja todettiin asioiden olevan hyvällä mallilla.

 

Mervi Nieminen

Lumivaara.Seura, puh.joht.


                                  SUKUTUTKIMUSTA OPPIMASSA


Töysän Karjalaiset ja Lumivaara-Seura järjestivät yhdessä Karjalaisten sukujen tutkimuskurssin 7.4.  Töysässä.
Opettajana oli töysäläinen, lumivaaralaisjuurinen Pirkko Kallio, jonka oma sukututkimusharrastus on alkanut jo 1990-luvun alussa. Pirkko on sittemmin kouluttautunut mm. Karjalan Liiton järjestämillä sukututkijakursseilla.

Hänen opastuksellaan tutustuimme sukututkimuksen alkeisiin sekä käytetyimpiin nettiohjelmiin. Pirkon mukaan aivan aluksi kannattaa kerätä läheltä löytyvät tiedot esim. perintönä kulkevat muistitiedot, mahdolliset olemassa olevat ”papinkirjat” eli eri tarkoituksiin haetut virkatodistukset, vanhat lehtileikkeet, kuolintodistukset yms.

Pelkkien nimien varassa etenevä tutkinta on epävarmaa, sillä saman nimisiä henkilöitä on todennäköisesti ollut useita. Syntymäaika antaa etenemiselle jo paljon varmemman pohjan.
Pirkko kertoi, että karjalaisten sukujen tutkimista helpottaa se, että Karjalassa käytettiin viralisia sukunimiä paljon aiemmin, kuin Länsi.Suomessa.Toisaalta karjalaisjuuriaan selvittelevä voi törmätä siihen, että kirkonkirjat ovat kadonnet, palaneet tai muuten vaurioituneet sotien aikana.
Moni muistaa varmasti lukeneensa Jaakkiman Sanomista KATIHA-hankkeesta ja moni Karjala- ja pitäjäseura on hankkeelle antanut rahallista tukea. Hankkeen takana on Karjala-tietokantasäätiö ja sen tarkoituksena  on saada kaikki luovutetun alueen kirkonkirjat digitoitua. Näin tämä hanke hyödyttää kaikkia, jotka haluavat etsiä tietoja esivanhempiensa elämästä. KATIHA onkin yksi merkittävimmistä sukututkimuksen avuista karjalaisten sukujen tutkinnassa (www.karjalatk.fi).  Jos taas tiedetään sukulaisten lähteneen siirtolaisiksi Amerikkaan, avuksi tulee Siirtolaisrekisteri ja FamilySearch.
Löydetyt tiedot voidaan tulostaa esim. perinteiseksi sukupuuksi tai sektoreittain eteneväksi sukuympyräksi. On myös mahdollista tehdä sukukirja, esivanhempien taulut tai perhelehti. Nykyiset ohjelmat antavat runsaasti apua ja eri vaihtoehtoja.

Meitä innokkaita oppijoita oli toistakymmentä; suurimmalla osalla juuret olivat Lumivaarassa, mutta mukana oli myös salmilais-, suistamolais- ja pitkärantalaisjuurisia.
Kurssi osoitti myös miten pieni maailma voikaan olla! Eija Hirvimäki oli lähtenyt paikalle Tampereelta asti ja päivän aikana kävi ilmi, että Pirkon ja Eijan mummot olivat olleet sisaruksia. Lisäksi Eija ja Pirkon veli olivat pitkään olleet yhdessa töissä samassa organisaatiossa. Kukaan heistä ei ollut tietänyt sukulaisuudestaan mitään.

Mielenkiintoinen kurssi, paljon opittiin, paljon jäi kysyttävää, joten syksyllä otetaan uusiksi. Seuratkaa tiedottelua.
Kiitos Pirkolle sekä Pirjo Jaatiselle, joka hoiteli pakottavia kahvihampaitamme.


Mervi Nieminen

              LUMIVAARA-SEURAN HISTORIAA

 

PERUSTAMINEN

Vuoteen 1948 mennessä lumivaaralaisille oli osoitettu uudet asuinsijat Vaasan läänin kaakkoisilta alueilta sekä osin Keski-Suomen puolelta. Alavudelle oli sijoittunut n. 70 perhettä (Kumolasta), Virroille 62 (Harviosta, Kuhkaasta ja Kalksalosta), Jalasjärvelle 56 (Huhtervusta), Töysään 30 (Kumolasta ja Huhtervusta), Peräseinäjoelle 25 (Tervajärveltä), Ähtäriin (Kesvalahdelta), Multialle 22 (Oinaanvaarasta), Keuruulle 15 (Ihalasta ja Kostamojärveltä). Muutamia perheitä asui Pihlajavedellä (Ihalasta), Pohjaslahdella (Kalksalosta) sekä Pylkönmäellä. Jonkin verran lumivaaralaisia oli jäänyt myös evakkoetappi Ylivieskaan sekä muualle Kalajoki-laakson alueelle. Myös Lumivaaran kunnan siirtohallinto toimi Ylivieskassa kunnan lopettamiseen asti (30.9.1948)

Uuden elämän aloitus vei lumivaaralaisten ajan ja voimat niin tarkkaan, etteivät yhteiset asiat olleet heti ajankohtaisia. Pitää muistaa myös tuon ajan vallitsevat olot sekä yhteiskunnallinen epävarmuus.

Yhteisten varojen sijoittamiseksi oli jo perusteilla Lumi-Säätiö, mutta sen toimintaa sääteli tarkka laki. Tarvittiin myös jokin väljämuotoisempi lumivaaralaisten yhteistoimintaelin.

Laatokan Karjalaisten Liitto oli tehnyt aloitteen pitäjäseurojen perustamisesta ja se kutsui  lumivaaralaisia kokoukseen Seinäjoelle. Liitto oli laatinut myös mallisäännöt seuroille.

Lumivaara-Seura ry perustettiin 22.8.1948 Seinäjoella ja sen kotipaikaksi merkittiin Alavus. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Simo Anttonen, varapuheenjohtajaksi Sippo Haakana ja sihteeriksi Jooseppi Pakkanen.

Tärkeimmiksi  tehtävikseen  uusi  seura otti toimimisen lumivaaralaisten yhdyssiteenä, heidän henkisten ja taloudellisten pyrkimystensä tukijana sekä perinteiden vaalijana.

 


TOIMINNAN ENSIMMÄISET VUOSIKYMMENET (1948-1967)

Lumivaara-juhlat

Aloittaessaan toimintansa Lumivaara-Seuralla ei ollut käyttövaroja, mutta avuksi tulivat vielä toimiva Lumivaaran seurakunta sekä muutamat jo toimintansa lopettaneet lumivaaralaiset yhteisöt. Saatujen varojen turvin päästiin alkuun.

Ensimmäiset Lumivaara-juhlat pidettiin Alavudella 25.-26.6.1949 ja juhlien järjestämisestä  tulikin seuran pääasiallinen tehtävä. Juhlapaikkaa vaihdettiin vuosittain sijoituskuntien kesken, mutta useimmiten juhlapaikkana oli Alavus. Lumivaaralaiset ottivat juhlakutsun vastaan aina monisatapäisenä joukkona ympäri Suomen. Saatiinhan näin tilaisuus tavata kaukanakin asuvia sukulaisia ja tuttavia. Tässä toteutui hyvin seuran toiminta-ajatus yhdyssiteenä olemisesta. Perinteitä juhlien pidosta ei ollut, vaan ohjelmarunko suunniteltiin  ensimmäisiä juhlia varten. Kaksipäiväisten juhlien lauantai-ilta oli ohjelmaltaan harras ja sunnuntai jatkoi vakavaa ilmettä puheineen sekä musiikki- ja lausuntaesityksineen.  Myöhemmin ohjelmaa muutettiin niin, että pääosa lauantai- illasta annettiin seurustelulle, jolle selvästi oli tarvetta.

Talkootyönä tehdyt tarjottavat piiraanpaistoineen sekä juhlapäivien työpanokset ravintolatoiminnassa  takasivat juhlien taloudellisen tuoton. Suuri vastuu näistä töistä lankesi perheiden naisväelle, samoin kuin tarvittavien perhemajoitusten järjestelyistä. Muistettiinkohan heitä juhlapuheissa aina edes kiittää?

Jo varhaisessa vaiheessa alettiin juhlille painattaa myös käsiohjelmia sekä rintamerkkejä. Ohjelmien painatusmäärä oli pitkään n. 400 kpl vaiheilla. Juhlia myös  ennakkomainostettiin suurilla seinäjulisteilla.

Juhlien ollessa  Alavuden ulkopuolella, rahdattiin tarvittavat tavarat paikalle kuorma-auton lavalla. Samalla tavoin matkustivat myös juhlien järjestäjät sekä osin juhlavieraatkin. Vuonna -51 juhlat muutettiin maksullisiksi.

Näin oli luotu Lumivaara-juhlien perinne, joka jatkui lähes samanlaisena pari vuosikymmentä.

Juhlien yhteydessä pidettiin myös Lumivaara-Seuran sekä Lumi-Säätiön vuosikokoukset.

 

Muuta toimintaa

Lumivaaran kunta teki 1942 päätöksen historiansa kirjoittamisesta. Perustetulle historiatoimikunnalle lähetettiin runsaasti valokuvia sekä kirjoituksia. Kirjan toimittajaksi valittiin Paavo Kiuru ja se ilmestyi Lumi-Säätiön kustantamana 1952. Edellisenä vuonna Lumivaara-Seura käynnisti kirjan ennakkomyynnin. Seura organisoi tehokkaasti myyjiä kautta maan, missä vain tiedettiin lumivaaralaisia olevan ja ennakkomyynnin tuloilla turvattiin kirjan painatuskulut.

Historiatoimikunta lahjoitti seuralle Lumivaara-aiheisia kortteja, joissa on  kuvattu Lumivaaran keskeisimpiä paikkoja sekä maisemia. Korttien myynnistä seura sai hieman tuloja.

1950-luvun puolivälissä  monien asutuskuntien hautausmaille nousivat Karjalaan jääneiden muistomerkit. 1956 Alavudella paljastettua muistomerkkiä olivat yhdessä hankkimassa Alavuden Karjalaiset sekä Lumivaara-Seura. Muidenkin sijoituskuntien  muistomerkkihankkeisiin on seura antanut rahallista avustusta.

 


 AJAT MUUTTUVAT

 

Lumivaara-juhlaa oli vietetty ja kierrätetty alusta asti joka vuosi.  Oli kuitenkin havaittu, että muutamissa sijoituskunnissa ei ollut enää voimia koota juhlia.  Ensimmäisen kerran seuran historiassa juhlat jäivät järjestämätta 1969 seuran tiukentuneen talouden vuoksi. Seuraavana vuonna juhla jälleen lähti kiertämään, mutta muuttui 1970-luvun alussa yksipäiväiseksi.

Ajan muutos nähtiin myös järjestelyissä: emäntien ylpeydet, itse tehdyt pullat ja piiraat, päädyttiin ottamaan leipomosta.

Myöskään yhteiskunnallinen ”radikaaliksi” muuttunut ilmapiiri ei suosinut niitä arvoja, joita pitäjäseurat edustivat. Karjalan asia oli viralliselle taholle vaikea. Sotaveteraanien ja lottien merkitystä väheksyttiin eikä heidän panostaan maamme itsenäisyyden säilymiseksi arvostettu niin kuin ennen.

 

Seuran 20-vuotisjuhlaa vietettiin  Peräseinäjoella 1968.

Merkkipaalulla johto pohti: ”Kaksi vuosikymmentä on kulunut; onko seura toiminnallaan pystynyt antamaan sitä, mitä sen tarkoitus on ollut Lumivaara-juhlien avulla.”

Käytännössä oli jo huomattu, että seura tahtoi jäädä vieraaksi kauempana asuville. Niinpä eri paikkakunnilta tulleelle juhlaväelle annettiin tehtäväksi tehdä seuraa ja sen toimintaa tunnetuksi.

Johdon katseet olivat myös tulevassa: ”Olemmeko pystyneet lumivaaralaisten perillisten tietopiiriä laajentamaan entisen kotikuntansa tuntemisessa ja perinteiden vaalimisessa? Onko nuoriso valmis ottamaan vastaan seuran toimintavastuun?”

Uutena asiana seuran ohjelmaan tuli retkeily 1970-luvun puolivälissä. Lähdettiin Ylläkselle., jossa oli Karjalan Liiton ylläpitämä lomakylä. Sinne  tuli myöhemmin Lumi-Säätiön ja Lumivaara-Seuran toimesta oma Lumivaara-huone. Myöhemmin ostettiin Ylläksen Tunturihotellin osakkeita. Lisäksi matkattiin Ruotsin ja Norjan puolella. Kesäretkistä tuli joksikin aikaa jokavuotinen tapahtuma.

Vierailtiin myös Helsingissä Karjala-talolla sekä käytiin Karjalan Liiton kesäjuhlilla ympäri Suomea. Väkeä riitti aina linja-autolastillinen. 

 

1970-luvun alkupuolella syntyivät niin Lumivaaran oma viiri  kuin pitäjäkarttakin Lumi-Säätiön ja Etelä-Suomen lumivaaralaisten toimesta. Lumivaara-Seura hanki niitä itselleen myyntiä varten.

1991 kaikki kolme yhteisöä yhdessä uudistivat viirin, jonka pohjalta tehtiin Lumivaaran vaakuna.

Lumivaara-Seura sekä säätiö yhdessä panivat toimeen 1977 Lumivaaran ev.lut.seurakunnan perinnetiedon keruun.  Haastattelujen tuloksena saatiin 100 liuskaa tietoa ja niiden jäljennökset ovat säätiön arkistossa.

 

Lumivaara-Seuran toiminnassa alkuinnostus oli ajan saatossa  hiipunut, mutta pieni lumivaaralaisten perusjoukko piti perinnettä hengissä.

Vuoden 1987 pöytäkirjasta löytyykin  lakoninen maininta: ”Seuran toimintaa on tarkoitus jatkaa entiseen tapaan.”

 

LUMIVAARA-SEURA RY:n PUHEENJOHTAJISTO 1948-1999

 

Puheenjohtajat:                                                      Varapuheenjohtajat:                                                    

Simo Anttonen      1948-1950                                Sippo Haakana                      1948-1950

Sippo Haakana       1950-1969                              Matti Vallius                           1950-1955

Olavi Sihvonen       1969-1982                               Pekka Kuismin                        1955-1965

Risto Sihvonen       1982-                                       Matti Vallius                            1965-1968

                                                                               Tenho Naukkarinen               1968-1990

                                                                               Kyösti Kuismin                        1990-1997

                                                                               Aino Uusimäki                        1997-

Sihteeri-rahastonhoitajat:

Jooseppi Pakkanen             1948-1983

Matti Matikainen                1983-1987

Aarne Matikainen               1987-1999

 

 

Kaikki artikkelin tiedot on poimittu Lumi-Säätiön ja Lumivaara-Seuran v. 1998 julkaisemasta  yhteisestä historiikista, jonka toimitti Martti Pänkälä.


Koonnut Mervi Nieminen


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Terveisiä Karjalasta!

Lumivaara-Seuran kesäinen matka kotikonnuille ja sukujen syntysijoille onnistui erinomaisen hyvin, päätellen siitä positiivisen palautteen määrästä, jota matkalaisilta on tullut. Suuri kiitos tästä kuuluu Aino- Maija Alkulalle, joka on menneen talven aikana luonut monia uusia yhteistyökuvioita rajan taakse. Vanha tuttu lahdenpohjalaishotelli Annikkahan ei ottanut ollenkaan vierailijoita tänä vuonna ja siksi matkamme muodostui hieman erilaiseksi kuin menneinä kesinä.

 

NIEMELÄNHOVISSA

Uusi majoituskohteemme Niemelänhovi löi ainakin minut ällikällä – niin viimeisen päälle tehtyjä olivat rakennukset, istutukset, koko ympäristö – aivan kaikki. Palvelu oli ystävällistä, ruoka todella hyvää ja hieman siellä puhuttiin myös englantia, joten asiat saatiin ajettua. Kovin nopeasti on tuonne ”keskelle ei mitään” noussut mahtava matkailukeskus, jota ilmeisesti aiotaan laajentaa maanrakennustöistä päätellen. En kuitenkaan voinut olla ajattelematta sitä valtavaa kontrastia, joka on tuon aidatun alueen ja sitä ympäröivän vakituisten asukkaiden todellisuuden välillä.

 

LUMIVAARASSA

Niemelänhovista Lumivaaraan matkatessamme Päivi Nylund luki otteita Lumivaaran historiasta ja Mervi Nieminen kertoi Lumivaaran kirkon syntyvaiheista.  Menomatkalla piipahdimme Jaakkiman kirkolla, jossa  matkalaisista nuorimmat Hanne Kujanpää ja Mari Kivinen laskivat seppeleen muistomerkille. Katsastimme kirkonrauniot ja kirkonmäkeä muutenkin. Osa meistä ehti halata puitakin, siis sitä kuuluisaa Lönnrothin mäntyä!

Lumivaaran kirkonmäellä Kyösti Kuismin ja Pekka Paakkinen laskivat seppeleen sankarihautausmaan muistomerkille; lauloimme Suvivirren ja Karjalan kunnailla. Perinteisesti käytiin soittamassa kirkonkelloja ja kierreltiin katsomassa kirkkoa ulkoa ja sisältä. Paikat ovat onneksi säästyneet ilkivallalta, mutta ympäristön pusikoituminen tietysti jatkuu.

Kirkolla olivatkin jo meitä vastassa tulkkimme Musa ja hänen miehensä Viktor sekä muutamia muitakin vanhoja tuttuja ystäviä autoineen valmiina kuljettamaan matkalaiset ”kottiin”. Toisille se meno on helppoa, kun on valmis tie pihaan asti; toiset joutuvat vaihtamaan autokyydin lopuksi jalkapatikkaan tien loppuessa.  Varsinkin taas tänä kesänä, kun Karjalassakin on satanut runsaasti, oli moni tie poikki ja silta sortunut. Aina oikea tien- ja talonpaikka ei olekaan niin selvästi muistissa – etenkin jos  edellisestä käynnistä on jo pitempi aika. Niinpä muutamat rämpivät ryteiköissä ja rotkoissa kilometrikaupalla, ennen kuin talo löytyi!  Ja jotkut eivät kai vieläkään löytäneet aivan oikeaan paikkaan, mutta ensi kesänä sitten uudella innolla. Kyllä se varmasti löytyy, tsemppiä vaan!

Päivän päätteeksi kokoonnuttiin Kumolan kaupalle, jossa monet kävivät tutustumassa ja ostoksia tekemässä. Linja-auto odottelikin jo  väsyneitä kulkijoita ja Asko-kuljettaja oli keittänyt kahvit valmiiksi ja kyllähän se hyvältä maistuikin. Useimmat olivat  kulkeneet koko pitkän päivän eväsreppujensa sisällön varassa, kun kotipaikoilla ei ole  mahdollisuutta edes tulenteolle. Joitakin  on taas odottamassa ystävällinen isäntäväki ja valmis ruokapöytä viineineen kaikkineen.  Mutta onpa se entinen kotipaikka nykyään millainen tahansa,niin varmasti se on aina yhtä rakas ja kaivattu.

Monenlaista ehtii yhden päivän aikana nähdä ja kokea. Varsinkin ensimmäistä kertaa matkassa oleville tämä kaikki jää varmasti lähtemättömästi mieleen. Kaikkia näitä päivän kokemuksia olikin sitten illalla antoisa kertailla ja vertailla muiden matkalaisten kanssa.

 

SORTAVALASSA

Seuraavana päivänä väki jakaantui tahoilleen. Joku lähti  uudelleen Lumivaaraan, muutamat matkasivat Valamoon, yksi porukka lähti autokyydillä katselemaan maisemia laajemminkin ja loput viettivät päivän Sortavalaan tutustuen.

Sinne saimme oppaaksi  suomea puhuvan Oleg Mashtallerin, joka esitteli meille kaupunkia. Siellähän on säilynyt monia suomalaisten aikaisia rakennuksia, jotka nyt näimme ja Oleg kertoi niiden nykyisestä käytöstä.  Sitten hän vei meidät katsomaan pariakin sellaista muistomerkkiä, joita emme tienneet Sortavalassa olevankaan.

Seisoimme Sortavalan sankarihautausmaan laidalla. Siististi leikatun ruohokentän takaosassa on ristin muotoinen muistomerkki, jonka jalustassa on teksti: ”Tällä paikalla lepää 452 suomalaista, jotka puolustivat isänmaataan Suomea vuosien 1939-1944 sodissa.” Ja sama teksti venäjäksi. Ristin takana kohoavan kallion kyljessä on laatta, jossa lukee: ” Tällä mäellä oli luterilainen kirkko  1801-1940” Laatassa on myös kirkon kuva (tämäkin teksti on myös venäjäksi).

Toinen muistomerkki on vanhalla suomalaisella hautausmaalla. Se on vuoden 1918 tapahtumien jälkeen pystytetty. Sen alalaitaan on kaiverrettu kaatuneiden nimet ja ylhäällä on teksti: ”Ei pelkuruutta, petturuutta povi tuntenut sen joukon, joka kummun yöhön täss on astunut. Ja vapauttas isänmaa, jos konsa uhataan me nousemme ja kanssamme taas nousee Suomenmaa”

Näitä kahta muistomerkkiä samoin kuin nurmialueitakin pitää kunnossa joukko Sortavalan seurakuntalaisia, joihin myös Oleg kuuluu. Heillä on palkattu työntekijä, joka nytkin oli raivaussahan kanssa paikkoja siistimässä. He myös etsivät suomalaisia hautakiviä, kaivavat niitä ylös maasta ja nostavat pystyyn. Siellä on monia hyvin erikoisia ja suuriakin muistokiviä. Kannattaa käydä tutustumassa tähän hautausmaahan, kun liikutte Sortavalassa.

Oleg oli varannut mukaansa kynttilöitä ja niitä sytytimme molemmille muistomerkeille.

Kävimme pikaisesti myös Sortavalan lastenkodissa, jonne veimme vaatteita, peittoja ja leluja. Määrä ei kovin suuri ollut, kun ei kerran saa tullista viedä (nämäkin jo meinasivat ottaa pois) , mutta varmasti menivät  oikeaan paikkaan .  Kaikesta näki jo pelkällä käväisyllä, että paljon enempäänkin olisi tarvetta!

Aikaa jäi toki kaupungilla kiertelyyn ja ostosten tekoonkin. Torilla oli runsaasti etenkin vaatekauppiaita ja hinnat olivat varsin edulliset. Tämä oli selvästi ”rahvaan” ostospaikka. Viereisen marketin yläkerrassa olikin sitten jo toinen hinta- ja laatutaso. Siellä oli useita erikoisliikkeitä mm. urheilu- ja lastenvaateputiikkeja , laukkuja, kosmetiikkaa jne. Alakerrasta ostimme paikallisia elintarvikkeita. Hyviä olivat juustot, makkarat ja etenkin suolakurkut, smetanaan ja hunajaan dipattuina.

Myös entisellä Karjalankadulla on nykyään paljon pieniä erikoisliikkeitä ja useita viihtyisiä kahviloita. Poikkesimme  kenkäkaupassa  ja löysimme kirjakaupan, josta lähti mukaan suomeksi ja venäjäksi tekstitetty valokuvateos ”Veneretket Laatokalla”. Kävimme tutustumassa myös ortodoksikirkkoon; kaunis on ulkoa ja sisältä. Myytävänä oli runsaasti erilaisia ikoneja sekä hopearistejä.

Sitten kuljimme hieman sivummalle – vain muutaman kadunvälin – ja talot muuttuivat kivisistä puisiksi ja ympäristö muutenkin kovin hoitamattomaksi. Yhtä rakennusta luulimme pieneksi kaupaksi ja ajattelimme käväistä sisällä. Vedettyäni oven auki totesimme ettei se ainakaan ruokatarpeita myy – ehkä jotain aivan muuta. Emme jääneet ottamaan asiasta selvää.

Tämän päivän ruokailu oli varattu pieneen Hotelli Kaunikseen, jossa söimme hyvän - mutta hieman kiireellä  tarjoillun -  päivällisen. Jo tulopäivänä olimme ruokailleet  Sortavalassa; Piipun Piha-nimisessä paikassa. Se on suomalaisten aikana ollut suuri sahalaitos, neuvostoaikana huopa- ja tekstiilitehdas ja 1990-luvulla sitä alettiin kunnostaa matkailukäyttöön. Todella siisti ja viihtyisä hotelli-ravintola, jonka ruoka ja palvelu oli erinomaista.

Illat vietimme saunoen, Laatokassa uiden ja makkaroita grillaillen unohtamatta yhteislauluja ja yleistä karjalaista puheenporinaa. Vaikka matkassa oli paljon ensikertalaisia  ja myös nuorta väkeä, tuntuivat kaikki viihtyvän hyvin yhdessä ja nopeasti heti matkan alussa tuli tunne voimakkaasta yhteenkuuluvuuden tunteesta. Ne juuret, ne juuret sen varmasti tekevät!

Suuri kiitos kaikille matkalaisille mukavasta seurasta! Meno oli iloista ja reipasta, nauru ja laulu kaikuivat ja puhetta piisasi. Siis juuri niin kuin kunnon karjalaisten reissussa kuuluu ollakin!   Ensi kesän matkaakin jo kyseltiin, vaikka ei oltu vielä päästy Suomen puolellekaan. Toki sellainen pyritään järjestämään, kun kerran lähtijöitä tuntuu olevan. Seuratkaa ilmoittelua Jaakkiman Sanomissa ja nettisivuillamme.

                

Olemme iloksemme Lumivaara.Seurassa panneet merkille, että toimintamme on huomattavasti vilkastunut! Sekä Seinäjoen kesäjuhlien että nyt kotiseutumatkan jälkeen olemme saaneet lukuisia uusia jäseniä .Ihmiset ovat ottaneet yhteyttä ja olleet kiinnostuneita seuran toiminnasta.  Erityisen ilahduttavaa on ollut nuoremman väen mukaantulo. Se antaa uskoa toiminnan jatkumiseen tulevaisuudessakin. Osaltaan tähän on varmasti vaikuttanut seuran rantautuminen nettiin. Seurallahan on nämä omat kotisivut.  Täältä löytyy aina ajantasaista tietoa seuran toiminnasta ja runsaasti valokuvia matkoilta sekä kesäjuhlilta. Käykää katsomassa! Aivan uutena asiana on Lumivaara-Seuralle perustettu oma facebook-ryhmä.  Ryhmä on avoin kaikille lumivaaralaishenkisille, ei suinkaan ainoastaan seuran jäsenille! Sinne voitte laittaa matkamuisteloita , valokuvia Lumivaarasta yms. Käykää katsomassa, tykkäämässä ja osallistumassa!

Kehittelemämme myyntituotteet ovat  käyneet hyvin kaupaksi niin juhlilla kuin niiden jälkeenkin. Postipaketteja singahtelee jatkuvasti ympäri Suomea. Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että Lumivaara-Seura on ns. nousukiidossa! Siitä kiitos kaikille jäsenille ja muille hengessä mukana oleville.

 

                                                        Matkaterveisin, Mervi Nieminen


Tulosta sivu
 
Poutapilvi web design Oy