Karjalan Liitto
 

Karjalaiset tavat

 

Karjalaisissa perinteissä toisinaan itäinen, toisinaan läntinen aines elää voimaakkana. Usein ne ovat myös sulautuneet yhteen.

 

Suku ja suurperhe ovat olleet karjalaisten elämäntavan keskeiset yksilöt. Karjalainen tapaperinne perustui elämäntapaan ja vuodenkiertoon. Vuodenkiertoa jäsensivät esimerkiksi luonnon rytmi ja luterilaisen sekä ortodoksisen kirkkovuoden perinteet.


Suurperheet ja suvut

Karjalassa perheet saattoivat olla suurperheitä eli samassa talossa asui useita veljeksiä perheineen. Saman katon alla voi asua myös veljesten vanhempia sekä naimattomia sisaruksia ja toisinaan myös muita sukulaisia, jopa täysin vieraitakin yhtiömiehiä. Varsinaisissa suurperheissä asuvilla suvuilla riitti maata elättämään suurtakin joukkoa. Talouden kiristyessä perheetkin pienentyivät. Suurperhe oli joustava perhemuoto.

 

Myös elinkeino saattoi määrätä asuinmuodoksi suurperheen. Jos mies joutui esimerkiksi kalastajan tai metsästäjän työnsä takia pitkille, päiviä tai viikkoja kestäville matkoille, oli vaimolle ja lapsille turvallista ja käytännöllistä asua yhdessä muun suvun kanssa. Suku oli asumismuodosta riippumatta tärkein ihmisiä yhdistävä asia Karjalassa. Lapsi syntyi sukuun, hänet kasvatettiin suvun perinteiden mukaisesti, ja kun hän kuoli, hänestä tuli suvun vainaja, jota muistettiin. Kun nainen avioitui, hänen oli sopeuduttava miehen suvun tavoille. Anoppi hallitsi usein poikiaan, eivätkä he monestikaan pitäneet nuoren vaimonsa puolta. Miniänä olo oli usein jopa orjan osaan verrattavissa. Surut purettiin työn ääressä, usein lauluihin.

 

Elämänvaiheet

Entisajan karjalaisessa yhteiskunnassa työ sääteli ihmisen elämää paljon vahvemmin kuin nykyään. Poikia ja tyttöjä odottivat aikuisena tarkoin sukupuolen mukaan määrätyt työt. Työnteko oli arvossaan maanviljelyskulttuurissa.

 

Nuoruuden ja koko elämän tärkein käänne oli naimaikään tuleminen. Nuorelle tytölle tapaus oli vielä tärkeämpi kuin pojalle. Maat ja talot jäivät pojalle, tytöt piti saada naitetuksi muualle. Tytöt saivat perinnökseen yleensä vaatteita, työkaluja, astioita ja muutaman kotieläimen.

 


Häät

Morsian siirrettiin karjalaisissa häissä monin seremonioin isänsä kodista sulhasen kotiin. Ensin sulhanen saapui puhemiehen kanssa kosimaan tyttöä. Sitten neuvoteltiin myötäjäisistä, annettiin lahjoja sekä morsiamelle että tämän perheenjäsenille. Tämän jälkeen kihlattu morsian lähti kiertämään ja keräämään tavaraa tulevaa kotiaan sekä sulhasen sukulaisille valmistettavia lahjoja varten.

 

Lähtöpäivän aattona morsian puhdistautui kylpemällä ystävättäriensä kanssa. Häiden edellä ja läksiäisissä morsiamen kotona morsianta itketettiin jopa uupumukseen asti. Itkemisessä avusti itkuvirsien taitaja, itkettäjä. Itkuvirsissä korostui morsiamen sosiaalisen aseman muutos; kodin hellyyden ja lämmön ilmapiiristä morsiamen oli siirryttävä kylmään ja kolkkoon vieraiden ihmisten piiriin.

 

Monien rituaalisten tapahtumien, kuten morsiamen päähineen asettamisen ja häälahjojen antamisen jälkeen morsian saateltiin isänsä kodista miehensä kotiin, jossa tuliaiset eli tulojuhlat vietettiin. Kummassakin kodissa oli omat häävieraansa. Vihkimistä häissä ei suoritettu, vaan pariskunta kävi erikseen vihillä.

 

Pitkään kestänyt häiden juhlinta päättyi, kun morsian muutama viikko häiden jälkeen lähti noutamaan kotoaan myötäjäisensä sekä saamaan neuvoja. Häämenojen päätyttyä nuorikolla alkoi totutteleminen uuteen elämään anopin tiukassa ohjauksessa. Nuoret miniät kävivät usein alkusyksystä lapsuudenkodissaan lepäämässä. Pohjois-Karjalassa käyntiä sanottiin ativoissa käymiseksi, Etelä-Karjalassa oljamissa käymiseksi.

 

Itku- ja lauluhäitä on vietetty Pohjois- ja Raja-Karjalassa, Vienassa ja Aunuksen Karjalassa. Etelä-Karjalassa häidenvietto oli yhtä monivaiheinen tapahtuma, mutta lauluhäistä ne erosivat tunnelmaltaan iloisempina. Morsianta ei siirretty miehelään haikeiden eroitkujen saattelemana.

 

Lapsen syntymä ja rotinat

Lapsen syntymä ei mullistanut talon elämää niin paljon kuin nykyään. Äiti kävi kesken töittensä synnyttämässä lapsen. Useimmiten synnytys tapahtui saunassa tai muussa rauhallisessa paikassa.

Lapsi kastettiin mahdollisimman pian, sillä kastamaton lapsi oli uskomusten mukaan pahan vaikutuspiirissä. Myös äiti siunattiin noin kuuden viikon kuluttua synnytyksestä. Kasteelle lapsen veivät kummit, jotka olivat lapselle hyvin läheisiä tämän naimisiinmenoon saakka. Poikalapset olivat toivotumpia kuin tytöt. Toivathan pojat lisää työvoimaa talonpoikaiseen perheeseen.

 

Lapsen syntymän jälkeen Karjalassa oli tapana viedä rotinoita äidille. Nämä tuliaiset on voitu kääriä käspaikkaan, joka oli tyttölapselle ensimmäinen alku kapioiden kokoamiseen.

 


Kuolema

Kuolema niin kuin syntymäkin olivat nykypäivään verrattuna luonnollisempia tapahtumia, jotka perheen ja suvun piirissä koettiin. Ortodoksit jättivät kuolleen ruumiin muutamaksi päiväksi pirttiin jäähyväisiä varten. Muualla ruumis vietiin riiheen tai saunaan odottamaan hautausta. Ruumis puettiin kuolinvaatteisiin. Erilaisia rituaaleja suoritettiin, jottei kalmaa jäisi vuoteeseen eikä kuollut ilmestyisi takaisin harhailemaan kotiinsa. Luterilaisen Karjalan hautajaistavat muistuttavat meillä tänäkin päivänä noudatettavia hautajaistapoja.

 

Karjalan ortodoksiväestön hautajaisissa vainaja saatettiin kuolleitten valtakuntaan suvun pariin. Jokaisessa kylässä oli oma kalmistonsa, korkea vanha metsikkö, jonne kuollut haudattiin. Hautajaisissa itkettiin itkuvirsiä, ylistettiin vainajaa ja valitettiin yksinäisyyttä. Joskus käytettiin erityisiä itkijänaisia. Miehetkin purkivat surunsa kyyneliin. Kun vainaja oli hyvästelty, syötiin hautajaisateria. Vainajan hengen uskottiin liikkuvan kuusi viikkoa kuoleman jälkeen niissä paikoissa, missä hän eläessään oleskeli. Hänen kunniakseen syötiin kuuden viikon kuluttua muistajaisateria. Samoin syötiin määräpäivinä myöhemminkin vainajan kanssa.

 

Muistajaiset pidettiin hautausmaalla tai vainajan kotona. Vainaja käytiin kutsumassa kotiinsa, hänelle katettiin kunniavieraan paikka. Vainajat saapuivat ja poistuivat ikkunaan asetetun käspaikan avulla. Vainajien uskottiin jatkavan elämäänsä tuonpuoleisessa.


Tulosta sivu

Praasniekoissa ja kihuissa kohdattiin

Nuoret tapasivat toisiaan työvuoden hiljaisimpina kausina, muun muassa Mikon päivän ja joulun välillä sekä pääsisäisen ja juhannuksen tienoilla. Kirkonmäki, keinut, kyykkätantereet sekä ortodoksisella alueella praasniekat olivat kohtauspaikkoja. Koska avioliittomarkkinoilla pojat valitsivat, täytyi tyttöjen antaa itsestään mahdollisimman edullinen vaikutelma.

Praasniekat olivat ortodoksien kylä- ja sukujuhlia, joilla muistettiin myös vainajia. Praasniekkoja vietettiin joka kylässä oman suojeluspyhimyksen muistopäivänä. Praasniekoissa suoritettiin kosimiset, ja vaikka vanhemmat usein päättivätkin avioliitoista, ei nuortenkaan mielipidettä jätetty kuulematta.

Luterilaiset kihujuhlat, vanhojen pyhimysten muistopäivien vietot, kokosivat myös nuoria. Nuoret kokoontuivat kihupyhinä, kuten nykyäänkin esimerkiksi rockjuhlilla. Vauhtia juhlilta ei puuttunut, hevosilla mentiin lujaa, tappeluja käytiin ja pelimannit pitivät huolta säestyksestä.

 


Rotinat

Vastasynnyttäneelle äidille viedyt  lahjat. Rotinat sisältävät erilaista syötävää. Ennen rotinaleivonnaiset olivat usein pullataikinasta tehty rinkeli, jonka sisälle aseteltiin pikkuleipiä, keksejä tai kuivakakkua. Karjalassa piirakat ja munavoi kuuluivat rotinatuomisiin.

 Lisäksi rotinat voivat sisältää vauvalle vaatteita tai vanhaan tapaan hammasrahan.

  Tämä karjalainen perinne elää
   vahvana edelleen. Rotinoita
   viedään nykyisinkin
   vastasyntyneille karjalaisissa
   perheissä.

Tyttövauvalle onneaPoikavauvalle onnea

 


 
Poutapilvi web design Oy